keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Presidentinvaaleissa on muistettava: Presidenttiys ja sen merkitys on muistettava tai unohdettava koko virka pois valtiollisesta järjestelmästämme

Presidentinvaaleissa on muistettava mistä on kyse aivan kuten Seppo Lehdon 2007 Hervannan teknillisen yliopiston punttisalilla pitämässä monologissa saliharjoittelun päätteeksi:

------
------------

Kyseessä ei ole vieraan vallan koiraksi asettuminen vaan oman siis oman kansan etujen ajaminen kansainvälisillä areenoilla sekä kansamme hyvinvoinnin varmistaminen etujamme puolustaen eikä syöden vieraan vallan tai toiseuden valtapyyteiden hyväksi kuten on viime presidenttien aikaan käynyt

Presidenttiys ja sen merkitys on muistettava tai unohdettava koko virka pois valtiollisesta järjestelmästämme
-------------------------------

Presidenttiyden vääristelijöillä jotka pyrkivät virkaan vain palvellakseen miehittäjä-Ryssää ja sen kuviteltuja etuja ei pitäisi olla mitään mahdollisuuksia päästä ko. virkaan. Suomi ei olisi Suomi jollei näin olisi päässyt käymään, kuten kävi tarja halosen päästyä ko. virkaan huolimatta voimakkaasta NKVD-, KGB- taustastaan.
-------------

Samanlaista epäloogisuutta esiintyy helsingin sanomissa vai pitäisikö kirjoittaa hjelsingin pravdassa:

Muutos 2011 joutui tekemään oheisen oikaisuvaatimuksen ryssäläisen disinformaation takia HS:ssa:
-----------------


Oikaisuvaatimus Helsingin Sanomille

Helsingin Sanomat uutisoi 4.6.2010 harhaanjohtavasti, että puolueeksi rekisteröitymässä oleva Muutos 2011 ry on perussuomalaisista irronnut ryhmä. Uutisenne perustuu oman ilmoituksenne mukaan Uuden Suomen 4.6.2010 julkaisemaan verkkoartikkeliin ”Listalla 5000 nimeä – Suomeen uusi puolue”.

Kyseisessä Uuden Suomen jutussa ei todellisuudessa väitetä tuollaista. Siinä sanotaan selvällä suomen kielellä, että ”Perussuomalaisten maahanmuuttokriittisemmäksi versioksi lokeroitu Muutos 2011 -ryhmä on muuttumaisillaan viralliseksi puolueeksi”. Lokerointi tarkoittaa jotain ihan muuta kuin mitä teidän jutussanne väitetään.

Muutos 2011 ry:llä ei ole mitään – korostan ei mitään – tekemistä eikä yhteistä historiaa perussuomalaisten kanssa.

Nämä asiat olisivat selvinneet yhdellä puhelinsoitolla. Hieman omituiseksi tilanteen tekee se, että yhdistyksestämme ja puoluehankkeestamme oli kuluvan vuoden keväällä erittäin asiallinen ja korkeatasoinen artikkeli Helsingin Sanomien printtiversiossa.

Vaadimme virheellisten väitteiden välitöntä oikaisemista seuraavassa lehdessänne.

Virheellisten käsitysten syntymisen ja leviämisen estämiseksi jatkossa kannustamme kaikkia asiasta kiinnostuneita ottamaan meihin rohkeasti yhteyttä. Myös yhdistyksemme sääntöihin ja poliittiseen ohjelmaan tutustuminen vähentää varmasti osaltaan väärinkäsitysten syntymistä. Lisätietoa joko minulta suoraan tai verkkosivuiltamme www.muutos2011.fi.

Ystävällisin terveisin,

Muutos 2011 ry
Juha Mäki-Ketelä
puheenjohtaja

YLE kirjoitti aiheesta huomattavasti asiallisemman uutisen. Kuuntele myös radiouutisten juttu YLE Areenalta (alkaa noin 4 minuutin kohdalta, kuunneltavissa 8.6. klo 15 saakka).


--------------------------



http://presidenttiys.blogspot.com/


---------------------------------------------------------------------